Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2023.

RASIMÄKI KAHVILA

Kuva
 Rasimäki kahvila siellä missä tapahtuu! Omavaraopisto pyysi Rasimäen kyläyhdistystä pitämään kahvilaa 16.7.2023  avoiten ovien päivään Aapelin talossa joka oli uusin hankinta opistolle, ainoa ehto oli ettei kertakäyttöastioita käytetä vaan kaikki pitää olla kestävän kehityksen mukaista, se ei ollut ongelma, Erakkolasta löytyi 150 hengelle tarvittavat astiat, opiston puolesta oli talkoolaisina Lotta , Niilo ja Mikko joka hoiteli ruohot sivuun ja laittoi kukat ojennuksiin pöydille ja pihalle. Tämän navetan eteen kohotimme kahvilan, lauantaina Timon telttakatos nousi paikalle Timon tuomana, kannoimme tavarat, pöydät paikoilleen odottamaan vieraita. Sunnuntai aamu valkeni viileän kauniina, läpötilan kohotessa pikkuhiljaa helteen rajoille, ei hätää, mukana oli isot kylmäkallet jotka pitivät kylmää tarvitsevat kylminä, joskin tuotteita siirreltiin auringon mukaan, väkeä tuli, tuli ja tuli, todella paljon ja aika tasaisesti kävivät myös ostamassa syötävää ja kahvia, neljän tunnin tuotto päiv

TUURILLA

Kuva
 Kyläjuhlan aamu oli sateinen, kolea, kuitenkin iltaa kohden aurinko tuli juhlaamme, oli lämmin aurinkoinen sää ja mikä parasta, meitä oli paljon. Tottakai, ensin nostettiin lippu salkoon, auttavia käsiä löytyi ja innostuneesti ja reippaasti lippu nousi salkoon. Mikä juhla on sellainen ettei mustakylkiset pannut tupruttelisi höyryä ja mahtavaa kahvin tuoksua, aina luotettava Sirpa hoiteli tasalaatuista kahvia koko illan ja nyt ei loppunut kesken. Toinen asia on makkarat joita itseään kunnioittava juhla ei ole juhla, siispä makkaroita meni kaupan runsaasti, kyläyhdistyksen sihteerillä Samulilla oli epämiellyttävä tehtävä, hänen piti valitettavasti kerätä makkara ja kahvitusmaksut jotka ovat tärkeitä tulolähteitä yhdistyksen toimimiseksi. Ja sitten asiaan, ensimmäistä kertaa kyläyhdistyksen merkeissä oli ongintakilpailu, kilpailu oli rajoitettu siltojen väliselle alueelle ja mitä ihmettä tyttö, nuorin ehkä, toi ylpeänä kalaa jonka oli onkinut, laulettuamme muutaman yhteislaulun oli vuoro

VARAA AIKA!

Kuva
 VUOTUINEN KYLÄJUHLA 14.7.2023 klo 18 Nyt ensimmäistä kertaa onkikilpailu ilman valvontaa, onkialue on Rumojoen varrelta kylämme molempien siltojen välinen alue, aikarajoitus on klo 12-18. Oma onki pitää olla, joten mieti missä onkesi on, onko mahdollisesti tukemassa hopertelevia herneitä vai missä. Kalojen yhteenlaskettu paino ratkaisee, ei kalojen laatu, jos joku esim. onnistuu saamaan viiden kilon kylmäsavulohen on mukana kilpailussa, yhdistyksen hallitus joka toimii tuomarina päättää kalojen käytöstä. Voittona on ennennäkemätön, upea elektroninen kalavaaka, vaa an on lahjoittanut Kajaanin akkutalo. Iltaan sisältyy arpajaiset,  yhteislaulua,  mukavaa yhdessäoloa  ja tietenkin grillimakkaraa, kahvia ja leivonnaisia (jos sinulla on erikoisruokavalio ota mukaan omat eväät) Grillimakkara maksaa 2€ Kahvi+leivonnaiset 5€, myös talkoolaiset maksavat tarjoilun kun muinakin vuosina VUOSITTAISEN JÄSENMAKSUN VOI MAKSAA MYÖS PAIKANPÄÄLLÄ, vuosimaksu on 10€