Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2023.

OMENENOIDEN KERÄYS TALKOOT

Kuva
 Taas on se aika vuodesta jolloin kerätään omenia erakkolan omenatarhalla mehustukseen. Omenakeräys päivät ovat 2.9 ja 4.9 ja 5.9 joka päivä aloitetaan klo 9. lauantaina 2.9 on kahvitarjoilu keräilyn lomassa, tule mukaan.

JOKIILTA LÄHESTYY

Kuva
 Joki kohisee lupaavasti, kusuvasti joten on aika viettää jokiiltaa. JOKIILTA 1.9.2023 KLO 18 TULEHMOLLA Tarjolla nyyttikesti periaatteella kahvia ja pullaa tai jotain hyvää. Kahvitusmaksu on 5€ Arpajaiset tuttuun tapaan Viime vuonna aloitettu vanhojen valokuvien katselua jatketaan, samoin pöytäkirjojen. TERVETULOA!

TAIDEMAALAUS KURSSI TULEHMOLLA

Kuva
 Tässä tiedoksi:

MAITOPOIKA

Kuva
 Istuimme Ratilaisten lammen rannalla, oli tyyntä, lammen pinta oli kuin buleerattu vierashuoneen pöytä, taustalla kuului veden kohina, ylimääräisen veden syöksyessä ylimenoputkeen, runsaat sateen voimistivat ääntä, kyselin olivatko käyneet uimassa, - tottakai, olihan helteitäkin riittänyt. Kyselin myös lammen synnystä, lammessa on ollut aina kylmä vesi, noin 13 asteinen ja muinoin sillä oli merkittävä asema maidon jäähdytyksessä. Kun kylässä ei ollut sähköä piti maito jäähdyttää ennen meijeriin vientiä, siinä kohtaa virtaavan lammen vesi pääsi työhön, Säpit, Hämynen ja Ratilainen toivat kesähelteillä maidot maitokoppiin, koppi oli ihan oikea koppi, tonkat olivat vedessä ja jäähtyivät nopeasti, niitä piti kuitenkin sekoitella useasti ettei kerma nousisi pintaan, tässä kohtaa astuu esiin reippaasti maitopoika Timo jonka työ oli käydä sekoittamassa maidot, eihän se kyllä kiinnostanut, mutta kaikki tekivät työtä lapsesta lähtien. Maidot menivät Nurmeksen osuusmeijeriin, Ratilaisen numero