Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2022.

JOKI-ILTA, SIENIÄ, OMENIA

Kuva
 Eilen 26.8.2022 oli joki-ilta, ilta oli aurinkoinen ja paikalla oli runsaasti väkeä. Ilta alkoi surullisissa merkeissä, sillä kahvipannua ei löytynyt, onneksi lukkojen takana oli varapannu. Kuvassa oleva pienempi pannu on lainapannu. Ihan oikeasti, kuka tarvitsee tuollaista nokipannua, mitä iloa on varastetusta kahvipannusta, maistukoon kahvisi ikuisesti pohjaanpalaneelta, nyt vain on niin, et voi keittää kahvia tulehmolla kun ei ole pannua ennenkuin saamme uuden. Ilta sujui mukavasti vanhojen kuvien katselulla, valtavalla puheen sorinalla sekä tietokilpailulla jonka voitti Mika Kosunen, palkintona laadukasta , kallista Presidentti kahvia, tässä kysymykset: 1.mikä on Timmat 2. mikä on Agnuksen sukunimi 3. missä kylässämme on Heinävesi 4. mikä on kylämme tsasounan nimi 5. mitä merkitsee sana Tulehmo 6. mikä on Siitari 7. mikä on räppänä 8. mitä hevosrotuja kylässämme kasvatetaan 9. mikä on juablukka 10. mitä kukkaa syövät ihmiset ja eläimet. Vastaukset: 1. muovipaalain 2. Aberdeen 3. o

JOKIILTA

Kuva
 JOKIILTA TULEHMOLLA 26.8.2022 KLO 18 Sumu ja hämäryys on laskeutunut kyläämme, on aika viettää jokijuhlaa, yhdessäolon merkeissä. Joki hiipuilee kuivan kauden vallitessa, mutta vielä vesi virtaa kylämme läpi tuoden syysjuhlan tervehdyksen. Kuu  loistaa melkein täytenä juhlamme yllä ja kymmenet kynttilät toivottavat sinut tervetulleeksi juhlaan. Perinteiseen tapaan on tarjolla pyttipannua, tänä vuonna lähiruokana tuotettu, makkara on Karilan ylämaa karjasta, perunat rasimäeltä ja jne. Kahvia on myös tarjolla ja Toivosen Liisan tekemää täytekakkua. RUOKAILU MAKSAA 5€ HENGELTÄ,  myös talkoolaiset maksaa tämän symbolisen korvauksen, jolla katetaan tarvikekulut. Tilaisuus Tulehmolla, kuten aina,  on alkoholiton koko perheen juhla! TERVETULOA!

MAALAUSTALKOOT

Kuva
 Tänään 18.8 alkaa postilaatikkotelineiden maalaustalkoot, talkoot päättyvät 23.8. Maalauspaikkana on Timo Ratilaisen telakka jossa maalit ja pensselit odottavat, voit käydä silloin kuin sinulle sopii. Runko tulee punaiseksi ja koristelaudat valkoisiksi. TERVETULOA TALKOILEMAAN!

KESÄKURPITSAAAAAAAAAA

Kuva
 Kesäkurpitsaa on syöty aamiaiseksi, lounaaksi, kahvin kera, iltapalaksi, eilen sain yhden kakkuohjeen joka on kuulemma maailman paras. Uutena tänä vuonna on keltainen malli, kurpitsoita ei voi päästää kasvamaan isoiksi sillä silloin kuori kovettuu, pienet voi käyttää kuorineen. Tässä kakkuohje, oljy voi olla mitä vain, oliiviöljy kuitenkin sopivin leivontaan, voi ei käy. Kesäkurpitsakakku 3 kananmunaa 2 dl sokeria 1,5 dl oliiviöljyä  3,5 dl vehnäjauhoja 1 tl leivinjauhetta 1 tl ruokasoodaa 1 tl kanelia 1 tl kardemummaa 2 hyppysellistä suolaa 1 keskikokoinen kesäkurpitsa( noin 500g) Vuoan voiteluun oliiviöljyä ja korppujauhoja  Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Raasta kesäkurpitsa karkeaksi raasteeksi. Vaahdota munat ja sokeri valkeaksi vaahdoksi sähkövatkaimella. Sekoita joukkoon öljy. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan kevyesti sekoittaen. Lisää viimeisenä raastettu kesäkurpitsa ja sekoita. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun k