MAITOPOIKA

 Istuimme Ratilaisten lammen rannalla, oli tyyntä, lammen pinta oli kuin buleerattu vierashuoneen pöytä, taustalla kuului veden kohina, ylimääräisen veden syöksyessä ylimenoputkeen, runsaat sateen voimistivat ääntä, kyselin olivatko käyneet uimassa, - tottakai, olihan helteitäkin riittänyt.

Kyselin myös lammen synnystä, lammessa on ollut aina kylmä vesi, noin 13 asteinen ja muinoin sillä oli merkittävä asema maidon jäähdytyksessä.


Kun kylässä ei ollut sähköä piti maito jäähdyttää ennen meijeriin vientiä, siinä kohtaa virtaavan lammen vesi pääsi työhön, Säpit, Hämynen ja Ratilainen toivat kesähelteillä maidot maitokoppiin, koppi oli ihan oikea koppi, tonkat olivat vedessä ja jäähtyivät nopeasti, niitä piti kuitenkin sekoitella useasti ettei kerma nousisi pintaan, tässä kohtaa astuu esiin reippaasti maitopoika Timo jonka työ oli käydä sekoittamassa maidot, eihän se kyllä kiinnostanut, mutta kaikki tekivät työtä lapsesta lähtien.



Maidot menivät Nurmeksen osuusmeijeriin, Ratilaisen numero oli 972 joka vieläkin loistaa tonkan kyljessä maitokopilla, numero kertoo myös sen että Ratilaset ovat liittyneet aika paljon aiemmin meijeriin, muilla numerot ovat jo toisella tuhannella, muistatko oman talosi meijerinumeron? Aika on kulunut, maidon käyttö on muuttunut, tuskin koskaan tuotanto loppuu Suomesta, haluamme oman mansikin maitoa.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tervehdys Rasimäeltä

EI SAA ELVYTTÄÄ!

ITSESTÄÄNSELVYYS

OVI

USKOMATONTA!!!

MITÄ TÄÄ ON???

JÄLLEEN KERRAN

PIKKUJOULUT KUVINA

TUURILLA

PULKKA KIISI