TIETTÖMÄLLÄ TIELLÄ

 Tänään 9.9.2022 lähdin tarkistamaan sienimaastoja, ihan kesken kaiken oli Rumon puoleisessa päässä nopeusrajoitus 50 km , pitäisikö reagoida?, -ei kai ajattelin, jostain unohtuneita merkkejä, ajoin eteenpäin, yhtäkkiä olin tiettömällä tiellä, kävi mielessä ajatus, onko Omavaraopisto valloittanut lisää maata, maan pinta , kuvittelisin, kuin sodan jälkeiseltä ajalta, autoni pudotti sivulasin, ei hätää, sitä se tekee jatkuvasti, kävin metsällä, sieniä ei löytynyt, tulin uteliaisuuttani takaisin, ja

KYSEESSÄ ON MERKITTÄVÄ JUTTU


Menossa on merkittävä koe kylämme tiellä, eli Rasimäen tiellä, paikalla oli eri asiaan liittyviä henkilöitä, kuten  Oiva Huuskonen,kehityspäällikkö Destiasta joka kertoi mistä on kysymys, muutamassa kohden kokeillaan uutta pinnantekoa, vanhan kangas systeemin tilalle tulee masuunituhkaa, tie rouhitaan, paikalle ei tuoda uutta soraa vaan tuhkaa sekoitetaan jo olemassa olevaan pintamateriaaliin.


Suokone oy valmistaa  Vuokatissa jyrintäkoneita joista yksi oli paikalla.


Suokoneen edustaja on kuvassa lähettämässä tronea joka kuvaa työtä, aiemmin tällaista ei ole tehty.


EKOTEKO

Tapojärvi  yhtiöstä oli Minna Sarkkinen masuunituhkan toimittajan ominaisuudessa, kysyin ihan suoraan, masuuni, eikö se ole historiaa? - masuunituhkaa tulee Raahen rautamasuunista ja sen käyttö tien parannukseen on eko teko joka sopii hyvin kylämme henkeen.


Tuhkan levitys alkaa


Työn viimeistelee paikallinen yrittäjä joka on myös ilmoittanut kyseiset koepaikat.

uusittu pinta ei poista matalia kuoppia, mutta toivossa on syvien routaonkaloinen vähentyminen, olisi hienoa, sillä vuosikymmeniä on keväisin kevät kuusi keskellä tietä, sillä tien pinta putoaa onkaloiksi todella syvään.

OLE RAUHALLINEN

Työ on eko työ hyväksemme jotta kulku sujuisi, mieti, onko nyt juuri mentävä Rasimäentietä, vai olisiko joku kiertotie mahdollinen.


Tuhkaa on levitetty ja kuvassa näkyy koepaikka.











Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tervehdys Rasimäeltä

EI SAA ELVYTTÄÄ!

ITSESTÄÄNSELVYYS

OVI

USKOMATONTA!!!

MITÄ TÄÄ ON???

JÄLLEEN KERRAN

PIKKUJOULUT KUVINA

TUURILLA

PULKKA KIISI