TSASOUNAN NIMI MUUTTUU!

 Elomäen tšasounasta Rasimäen tšasouna


Nurmeksen ortodoksisen kappeliseurakunnan kappelineuvosto on hyväksynyt Rasimäellä sijaitsevan tšasounan nimen muuttamisen Elomäen tšasounasta Rasimäen Pyhän Johannes Kastajan tšasounaksi. Pyhäkkö on tällä nimellä kulkenutkin puheissa, vaikka vanha nimitys on Elomäen tšasouna.
Nimenmuutosta on toivottu kylällä vastaamaan paremmin pyhäkön sijaintia.

Elomäki-nimitys on kulkenut jäänteenä pyhäkköhankkeen alkupuolelta, jolloin kerättiin rahaa pyhäkön rakentamiseen kylältä lähtöisin olleen isä Viktor Turhasen johdolla. Tontti oli saatu lahjoituksena Jaakko Sinisalolta kylän eteläpäästä, joka kuului Elomäen kylään.

Uusi paikka oli etsittävä kun lahjatontti oli soista maata ja liian pehmeää rakentamiseen.
Uudeksi paikaksi esitettiin nykyistä sijaintia sekä Louhelaa, jossa tšasouna olisi ollut lähempänä myös Verkkojoen ortodokseja. Nykyinen paikka Rasimäentien varressa voitti kyläläisten äänestyksessä yhdellä äänellä.

Tontin lahjoittivat Grigori ja Maria Hautanen sekä Vilho Hilonen, jotka omistivat alueen puoliksi.

Pyhäkön vihki käyttöön vuonna 1966 arkkipiispa Paavali.

Pyhäkön ensimmäisenä isännöitsijänä toimi Grigori Hautasen poika Yrjö Hautanen peräti 44 vuotta eli vuodesta 1961 (jo rakennusvaiheessa) vuoteen 2005.
Isännöitsijänä ovat sen jälkeen toimineet Taisto Hattunen, munkki Stefanos ja nykyään Anita Kulmala.

Teksti. Anita Kulmala
Kuvat ja kuvatekstit munkki Stefanos



Vuonna 2007 kylässä oli keräys tsasounan ristin kultaamiseksi. pohjatyön suoritti Meriläisen autohuolto, kultauksen Antti Narmala ja Harri Stefanius,


 Kullatun ristin siunasi isä Sulo Naakka ja kanttorina oli Mauri Mahlavuori


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tervehdys Rasimäeltä

EI SAA ELVYTTÄÄ!

ITSESTÄÄNSELVYYS

OVI

USKOMATONTA!!!

JÄLLEEN KERRAN

MITÄ TÄÄ ON???

PIKKUJOULUT KUVINA

TUURILLA

PULKKA KIISI