HILJENNÄ KYLÄTIELLÄ!

 Kana tiellä? Olen kyllä kuullut villihevosista, mutta villikana on oudompi asia. Piti ottaa selvää kun sain määriteltyä paika.











Jätin auton portille kun en tiennyt kukon mielenlaatua sillä aikoinaan kotonani otettiin kaupan näyteikkunalla pääsiäisen aikoihin olleita tipuja kotiin, yhtenä vuonna tuli myös kukko josta kasvoi naisten nailonsukkien vihaaja, siskoni olivat kauhuissaan kun piti portilta juosta sisään ja nailonit olivat kalliita, isäni oli pakko päädyttää kukko äidin ruokapataan.

Tämä kukko ei ollut kiinnostunut mistään, makasi ruoholla kuorsaten, vain isännän ,Riston heittelemät leivänpalat saivat eloa kukkoon.

Ristolla on kolme kanaa ja kukko ja ovat vapaina pihassa, kerran olivat lähteneet kyllä tielle katselemaan olisiko maailmalla herkkuja, mutta pian kipittivät takaisin, kuka nyt viitsii rämpiä heinikossa kun kotona on tasaiseksi ajettu ruohokenttä ja hyvää ruokaa.

Kanat munivat siis kolme munaa päivässä, yhdelle ihmiselle ne ylittävät päiväannoksen joten myös minä sain munia, katselin niitä kotona kun olen tottunut leimattuihin kaupan muniin, mutta rohkeasti keitin ne, hyviä, keltuainen oli kuin aurinko.

Siispä hiljennä kylätiellä.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tervehdys Rasimäeltä

EI SAA ELVYTTÄÄ!

ITSESTÄÄNSELVYYS

OVI

USKOMATONTA!!!

MITÄ TÄÄ ON???

JÄLLEEN KERRAN

PIKKUJOULUT KUVINA

TUURILLA

PULKKA KIISI