TELAKALLA

 Väinö Riikkilän  50- luvulla kirjoittamat Pertsa ja Kilu seikkailut merellisissä maisemissa jättivät Timoon muistijäljen vedestä, tuulesta ja veneistä. Silloin tällöin on meri, vesi ollut läsnä aikuisiällä, kuten kanootti melonnalla, välimeren ristilyllä ja monin muin tavoin, 

Vuosia vieri sinne tänne, kunnes tulikin yhtäkkiä mahdollisuus alkaa kunnostamaan venettä, idea oli Timon pojan Jussin, ei mitään soutuvenettä vaan todella isoa moottorivenettä. Aikaa on kulunut ehkä pari vuotta, alimmaiset laudat on purettu ja Timon tekemän höyrystimen avulla 15 millin muotoon sahatut vanerit on pehmitettu ja muotoiltu, noin 5000 ruuvia on ruuvattu ja vielä puuttuu veden yläpuolinen laudoitus, laudat Timo on valinnut omasta metsästä, sahannut, kuivattanut ja höylännyt, vene on niinsanottu limilautavene,vielä noin pari vuotta menee ennenkuin vene on merikelpoinen.














Kuvassa Timo seisoskelee rauhallisen näköisenä , kädet taskussa kuin ei mitään erikoista olisi menossa.

Aiemmin veneellä ei ole ollut nimeä, mutta nyt on, sitä en paljasta, jätetään se vesillelasku tilaisuuteen. Veneessä oli aiemmin polttomoottori, mutta nyt uuteen tulee sähkömoottori, -ai, mietin johtoja, siis, sähkömoottori on tilattu ranskasta ja se on 10 kw, Timo olettaa että vene kulkee noin 7 solmua tunnissa, joten esim. Lieksaan pielisellä matka kestäisi noin viisi tuntia. Veneessä on myös 2 kw agregaatti häiriötulanteita varten.














Kuvassa alkuperäinen potkuri jo paikoillaan, veneessä oli aiemmin hytti jossa saattoi yöpyä, nytkin sellainen tulee, mutta on vain päiväkäyttöä varten, Aikataulussa ollaan kuulemma vaikka Timo näkyy kulkevan aika kankeasti, ei hätää, veneen alimmaiset laudat on hankalia ruuvattavia ja työasennot kiemuraisia, joten selkä on kipeytynyt, mitäs sitten, painijan vyö pitää selän ojennuksessa ja työt jatkuu.

Timoa kannustaa veneen kauneus ja mestareiden työn jälki joka on tullut esiin joka kohdassa, vaatimattomasti sanoo ettei kykene samaan, mutta samaan hengenvetoon toteaa,  -onhan tämä tosin vasta ensimmäinen vene jonka hän rakentaa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tervehdys Rasimäeltä

EI SAA ELVYTTÄÄ!

ITSESTÄÄNSELVYYS

OVI

USKOMATONTA!!!

MITÄ TÄÄ ON???

JÄLLEEN KERRAN

PIKKUJOULUT KUVINA

TUURILLA

PULKKA KIISI